keskiviikko, 21. helmikuu 2007

Liikunta hukassa?

Onpas mennyt viikko hurjaa vauhtia. Niin hurjaa, etten ole kerennyt panostaa liikkumiseen oikeestaan ollenkaan. Itseasiassa jopa normaalit lenkit on jääneet tekemättä, koska Pasi on ollut tämän viikon lomalla ja huolehtinut koirien lenkitykset. Onhan se tietty kiva, kun ei ole tarttenut aamulla käydä lenkillä, mutta on mulla ollu TOSI huono omatunto, kun en ole jaksanut lähteä pitemmälle lenkille koulupäivän jälkeen. Mitähän siitäkin tulis, jos noita koiria ei olis. Tuskin jaksais käydä lenkeillä kovinkaan usein. Onneksi ovat pitämässä minua edes jonkinmoisessa kunnossa. Toisaalta taas, en koskaan raski koulupäivän jälkeen lähteä esim. salille tai jumpaan, koska koirat joutuisivat jäämään taas keskenään. Olen mailman huonoin jumppaamaan kotona, ajatuskin hyppelystä ahtaassa olohuoneessa ällöttää. Tiedän, että jokin extra liikuntamuoto olisi hyväksi niin harrastukselle kuin terveydellekin, mutta en löydä aikaa sille päivästä. Olisko sitten vaikka motivaation puutetta.

Juoksulenkit ovat jääneet lauantain kisojen vuoksi. Pelkään, että jalat menevät juntturaan entisestään. Huomenna menen hierontaan pehmittämään lihaksiani, joten eiköhän ne siitä vetry. Venyttelyä vielä lisäksi.

Kohta on viikko ohi ja voidaan palata normaaliin arkirytmiin. Aion nauttia pitkistä metsälenkeistä ja venyttelyistä ensi viikolla. Ehkäpä otan parina päivänä myös juksulenkit ohjelmaan.

torstai, 15. helmikuu 2007

Nyt se on korkattu,

nimittäin se juoksulenkki. Juoksin tunnin lenkistä n. 1/3. Harmi kun askelmittarista loppu patterit, niin ei tiedä että paljonko todellisuudessa tuli matkaa. Alkulämmittelyinä otin loikkaharjoituksia. Muuten oli oikein kiva juosta, mutta aina kun lähdin juoksemaan Konsta pinkaisi laukkaamaan. Sen pois kouluttamiseen meni oma aikansa ja tuli hieman turhautunut olo. Kampi taas juoksi vierelläni tosi nätisti, korvat kylläkin "lisussa". Kunto on aika huono, sillä lyhyelläkin juoksumatkalla tuli hiki. Täytyy lisätä juoksumatkaa varovasti, jottei jalat jumittus. Venyttelin kyllä lenkin jälkeen huolellisesti ja täytyy vielä iltalenkin jälkeen uusia venyttelyt.

sunnuntai, 11. helmikuu 2007

Liikkumattomuutta ja hyötyliikuntaa

Viime viikko meni liikunnan osalta "penkin alle". Syynä tietysti pakkaset. Venyttelykin unohtui muutamaa kertaa lukuunottamatta. Torstai yönä äityi "hiirikäden" vaiva niin pahaksi, että yöunet jäivät todella vähiin. Lauantaina sain sitten aimoannoksen hyötyliikuntaa, kun olin koko päivän kisoissa töissä. Ennen kisojen alkua roudattiin esteitä treenihallista kisahalliin. Hallien välimatka muuan satametriä joka tuli käveltyä n. 20 kertaa. Kaksi ensimmäistä kisaa jumppasin kyykkyyn / ylös liikettä, kun olin ajanottajana. Yksi kisa meni ratamiehenä ensin rataa rakentaessa ja sitten putkea vahtiessa ja loput kisat istuin kopissa pöytäkirjanpitäjänä. Aamulla sain tuntea olleeni töissä. Iltaiset venyttelyt eivät olleet auttaneet, vaan kaikki lihakset, jopa ne joiden olemassa olosta en tiennytkään, olivat kipeinä. "Puujalkana" olen kulkenut tämän päivän. Yritin tuossa huolellisesti venytellä ja otin päälle annoksen magnesiumia. Katsotaan mikä on huomenna olo.

Nyt täytyy petrata kuntoilua. Kun toi crossailu ei innosta, niin kokeilen ens viikolla juoksua (kunhan jalat on kondiksessa). Ja jatketaan venyttelyä.

lauantai, 3. helmikuu 2007

Viikkoraporttia

Ihanaa, kun nyt olen päässyt liikkumaan! Aivan ei ole viikko mennyt viikkokalenterin mukaan, mutta liikuntasuoritukset ovat tehostuneet ja -ajat pidentyneet. Kolmena viimeisenä päivänä (to, pe ja la) on askelmiitari ollut taskussa ja tässä sen saldoja: (lauantaista puuttuu vielä iltalenkki.)

    la                       pe                         to                
   7km                   9.62km                  9.16km
   12737 steps       17492 steps          16666 steps
   7711 aerobic     8464 aerobic         11183 aerobic
   70 min                67 min                  90 min
   381 kcal             496 kcal              427 kcal


Toi airooppinen liikunta mitataan yli 10 min kestävästä yhtäjaksoisesta liikunnasta. Ja lukuhan tarkoittaa askeleita. Jostain luin, että kunnonkohotukseen tarvittais 13 000 aerobista askelta päivässä, joten vielä on himpun verran tavoiteltavaa...

Venyttely on  ollut joka iltaista, mihin olen tyytyväinen, mutta yks juttu multa on unohtunut... Siis en tiedä onko mulla muisti häiriöitä vai olenko vain tapojeni orja, mutta en koskaan lenkille tai hallille lähtiessäni muista ottaa niitä loikkaharjoituksia. Tänään sain tulostettua kyseiset ohjeet, mutta en sitten kuitenkaan muistanut niitä treenata. Olkoot loikkaharjoitukset ensi viikon teemana. Liikunnallista ensi viikkoa!
   

keskiviikko, 31. tammikuu 2007

Viikkoohjelmaan muutoksia

Tänään jäi tekemättä 9 km lenkki. Meiltä on matkaa treenihalille 9 km ja ajattelin taas aloittaa kävelyn sinne. Onko tarpeeksi hyvä selitys -18 asteen pakkanen? Eipä huoli, korvasin lenkin nitkuttamalla Crosseria 20min. Ei ollut vielä ruostunut paikoilleen... Toi mun nitkutin on siinämielessä huono, et jalat joutuvat olemaan "etukenossa" ja menaavat puutua ja kädet ovat hassusti sivulla. Ei siis mikään loistava vempain. Lisäksi vielä venyttelin kylläkin aikaa katsomatta. Tiistait on mulla aina sellasia päiviä, et kerkeen käydä koulun jälkeen vaan kotona syömässä ja taas täytyy mennä (siksi onkin viikkokalenterissa aika tyhjä). Illalla, kun tulin kotiin, niin ei kyllä käynyt mielessäkään venyttelyt vaan menin suurin piirtein suoraan sänkyyn. Maanantai sujui viikkokalenterin mukaan.

Sää on aika paljon sotkenut suunitelmia. Koirat lenkitetään mini lenkeillä eikä itekkään paljon tee mieli ulos mennä. Mutta mennään nyt säiden armoilla ja koitetaan korvata ulkoilujuttuja sisäjutuilla.